Joopa joo, kahden kuukauden tauon jälkeen Vinski alkoi toissapäivänä taas ontua. Tällä kertaa ontuminen alkoi heti lenkin jälkeen eikä vasta levon jälkeen. Vinski oli loppupäivän lähes kaiken aikaa täysin kolmijalkainen. Pidin sen remmissä ulkona, paitsi tarpeiden tekemistä varten päästin hetkeksi irti. Iloisena se kirmasi kiitolaukkaa kolmella jalalla. Aloin myös antaa Norocarpia.

Eilinen sujui vaihtelevasti. Välillä kipeä jalka oli ilmassa, välillä Vinski ontui sitä mutta varasi sille ja hetkittäin varasi jalalle ontumatta. Tänään tilanne on edelleen mennyt parempaan, ei selkeää ontumista.

Akupunktioaika on muutenkin ollut tarkoitus varata pian, ja tänään sitten soitin lääkärillemme ja saimme ajan karkauspäivälle. Juteltiin muutenkin tilanteesta. Vähän rauhallisemmin pitää nyt ottaa ja sitten karkauspäivänä näkee tilanteen tarkemmin. Mainitsin myös, että Vinskin takapään voimattomuus hypyissä oli herättänyt ihmetystä. Mutta Niilo sanoi sen, minkä jo itsekin tiesin, eli ei Vinski tietenkään pysty saamaan kunnolla voimaa takapäähänsä oireidensa takia. Magneettikuviin ei ole mitään syytä rynniä. Tietenkin joskus tilanne voi muuttua, Niilo piti mahdollisena, että Vinski voi joskus kehittää itselleen välilevytyrän.

Leikattava vika tuntuisi sikäli hyvältä vaihtoehdolta, että koiran ehkä saisi leikkauksella oireettomaksi. Nyt on edessä selkävaivainen loppuelämä. Ja harrastuskoiran ura on vähintäänkin kivikkoinen. Pk-harrastus alkaa tuntua toivottomalta vaihtoehdolta. Milloin tuo olisi edes siinä kunnossa, että pk-hyppyä voisi treenata? Tai edes niitä hypyn perusteita ponnareilla tai matalilla rimoilla? Toko on sopivampi laji, mutta sitäkin tämä selkävaiva rajoittaa. Ontumisjaksoina tulee treenitaukoa. Ontumisten ja lääkekuurien takia voi olla myös  haasteellista päästä kisaamaan. Eikä toko todellakaan ole lempilajini. Pk-jälki on niin paljon monipuolisempaa ja mielekkäämpää. Ja nyt mulla on se tilanne, että Jippo ja Snoopy eläköityvät lähiaikoina, eikä mulla sitten ole enää yhtään täysipainoista treeni- ja kisakoiraa.

Tärkeintä tietenkin olisi, että Vinski saisi elää täyttä elämää mahdollisimman kivuttomana, vaikka sitten ilman tavoitteellisia harrastuksiakin. Surettaa rajoittaa nuoren koiran liikkumista aina kun näitä ontumisjaksoja tulee. Mitähän sitä keksisi. Mietin jo, että pitäisikö Vinskin käydä vähintään kerran kuussa sekä akupunktiossa että fyssarilla. Mutta ei mulla ole sellaiseen edes resursseja ainakaan tällä hetkellä. Eikä aikoja edes saisi rytmitettyä sopivasti, koska akupunktiolääkärillemme on välillä tosi vaikea saada aikoja, samoin kuin parhaille fyssareille. Ja havaintojeni perusteella jotenkin luulen, että niitä huonompia kausia vaan välillä tulee, hoidoilla tai ilman, mutta tietenkin hoidoista on iso hyöty oireiden lievittämisessä ja pahenemisen estämisessä. Ilman hoitoja Vinskin liikkumiskyky menisi varmasti huonompaan suuntaan.

Huhtikuista osteopaattikäyntiä odotan kuin kuuta nousevaa. On hyvä saada Piirankin mielipide Vinskistä ja sen liikuttamisesta ja hyppyyttämisestä.