Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
 

Talvista menoa

06.02.2012 - 20:12 / Kategoriat: Terveys, Yleinen

Onpas ollut hirveitä pakkasia. Koirien kanssa on ollut tosi tylsää. Yksi tunnin lenkki on kyllä joka päivä väkisin väännetty, vaikka paleltu ollaan. Muut ulkona piipahdukset ovatkin sitten olleet tosi pikaisia, eikä mitään treenin tapaistakaan ole voinut edes ajatella. Sisällä ollaan vähän yritetty tokoilla, mutta hirveän rajallisesti sisällä mitään pystyy tekemään. Aina samat jutut. Nameja olen myös koirille piilottanut sisällä ja puruluita tarjoillut, ettei tarvitse 23 tuntia vaan olla (tai seinille hyppiä). Mutta kaiken kaikkiaan melkoisen turhauttavaa. Lauantaina olisimme päässeet tottistelemaan lämpimään halliin, mikä olisi ollut enemmän kuin tervetullutta vaihtelua tylsyyteen, mutta emme voineet lähteä, kun autosta on kai termari hajonnut, eikä huvittanut istua koko matkaa pakkasessa. Toissayö oli erityisen kylmä, melkein 30 astetta pakkasta, eikä meille sen jälkeen ole tullut vettä, kun jossain kauempana on ilmeisesti putki jäässä.

Tänään olikin mahtavaa, kun ilma pitkästä aikaa lauhtui tuntuvasti. Otimme siitä kaiken irti. Lenkkeilimme kunnolla ja tokoilimme pihalla. Koirat toimivat kivasti. Kisoja ei näytä olevan ennen huhtikuuta kuin tosi vähän ja nekin kaukana, joten mitään treenipaniikkia ei sikäli ole. Eikä sitä tiedä päästäänkö huhtikuussakaan kisoihin, kun jää nähtäväksi, onko meillä kohta enää kulkuvälinettäkään. Alkaa olla turhan paljon vikoja ikälopussa autossa.

Ikävintä pakkasissa on ollut Nastan vointi. Nasta kävi paukkupakkasilla vain tosi pikaisesti tarpeilla ulkona, enempää se ei pystynyt eikä halunnut. Sen hengitystieoireisiin tuli pahenemisvaihe jo vuodenvaihteessa ja aloitin sille uudestaan pienen kortisoniannoksen. Paukkupakkaset sitten pahensivat oireita lisää. Viime vuonna Nasta selvisi kovista pakkasista paljon vähemmällä, joten aloin olla todella huolissani. Tänään sitten Nastakin taas ulkoili vähän pidempään ja oli muutenkin paljon pirteämpi.

Yleisesti ottaen koirat nauttivat talvesta. Potkukelkka ja sukset on tietenkin kaivettu esiin ja niillä välillä huristelen kotitiellä ja koirat juoksevat vapaana. Vinski vain on turhan kova kyttäämään niin kelkkaa kuin suksiakin, muut koirat eivät niistä piittaa.

Laitetaan vähän tuoreita talvikuvia tännekin.

Vinski kylpee lumessa

Ja ilmeilee kameralle

Jippo

Snoopy

Nasta tänään

Pojat telmivät

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
MAINOS
Kirjoittaja

Neljän bordercollien elämää

NASTA

FIN TVA JK3 BH Woodtrail Latest Tracker

Bordercollie narttu, s. 30.3.1998

i. KANS&EST&FIN MVA ESTV-97 Draisha Reece "Reece"

e. FIN MVA JK3 Pikkupaimenen Lamb-A-Da "Jessi"

 

JIPPO

FIN KVA JK3 BH Tending Blueberry

Bordercollie narttu, s. 23.4.2002

i. S KVA S TVA Tonedo's Black Flash "Swippo"

e. FIN KVA VK3 JK3 FH1 Tending True-Blue Troll "Rölli"

 

 

SNOOPY

JK3 BH Woodtrail Columbo

Bordercollie uros, s. 26.8.2003

i. FIN TVA BH Apache van de Vrundenhoeve "Spark"

e. FIN TVA JK3 BH Woodtrail Latest Tracker "Nasta"

 

VINSKI

Tronic Ottar

Bordercollie uros, s. 27.2.2010

i. BH Eyespy Othello "Otto"

e. FI AVA FI AVA-H FI TVA Tronic Catarua "Taru"