Vinskin lääkärikeikka ja tulevaisuuspohdintaa
Vinski oli tänään akupunktiossa. Ensin näytettiin kuitenkin Niilolle varvasvammaa. Vinski loukkasi itsensä 10. päivä metsälenkillä todennäköisesti oksaan, joka tökkäsi sitä oikeaan takajalkaan kahden varpaan väliin. Se vinkaisi, mutta jatkoi sitten lenkkiä normaalisti ja oirehtimatta, enkä heti tiennyt, mihin oli sattunut. Illemmalla kotona se alkoi varoa jalkaa ja huomasin varpaiden tienoilla punoitusta ja myöhemmin löysin varpaiden välistä ihan reiänkin. Seuraavana päivänä Vinski jo käytti jalkaa normaalisti, joten arvelin, ettei varpaissa mitään murtumia ollut. Varpaat olivat jossain määrin turvoksissa. Ihan putsaamalla hoitelin vammaa, koska selkeitä tulehtumisen merkkejä ei ollut. Ei niitä ollut nytkään, mutta varpaanvälissä oli vähän kosteutta, mikä voi tulehdukselle vielä altistaa. Saimme mukaan antibioottireseptin kaiken varalta, mutta ilman tarvetta ei lääkitystä aloiteta.
Nelipäiset reisilihakset olivat Vinskillä kovin kireät. Lanneselässä oli sama vanha kipukohta ja jotain muutakin pientä löytyi. Vinski sai akupunktion jälkeen myös laseria. Kireys olikin hoidon jälkeen silminnähden helpottanut.
Otin taas esille myös Vinskin mahdolliset jatkotutkimukset. Magneettikuvaus ei Niilon mielestä edelleenkään ole tarpeellinen, koska leikattavaa vikaa ei ole. Olen itse taipuvainen olemaan pitkälti samaa mieltä. Vinskin hoitoonkaan kuvaustulos tuskin millään lailla vaikuttaisi. Samalla linjalla jatkettaisiin kuin nytkin. Toisaalta jotkut ovat kuvausta suositelleet. Ja sittenpä tietäisi tarkkaan, mikä hermo siellä välillä puristusta saa. Mutta tekeekö sillä tiedolla mitään? Olen kyllä elätellyt toivoa, että tutkimuksista voisi selvitä tarkempaan se, miten pitkälle Vinskiä voi fyysisesti rasittaa. Mutta välttämättä mitään lisävalaistusta tähän ei tulisi. Rikkihän Vinskin ei pitäisi mennä ja Niilo sanoi, että metristäkin sitä voi hyppyyttää. Itse huomaan kyllä, jos se joskus kipeytyy esim. juuri hyppäämisestä ja osaan siihen reagoida. Joten nyt jatketaan sillä linjalla, että Vinski itse kertoo, mikä käy ja mikä ei. Ja niin tekisin, vaikka olisi ne magneettikuvatkin; koiran voinnin mukaan ne treenit ja muu elämä kuitenkin viime kädessä järjestetään. Mitään ehdotonta kuvaamatta jättämispäätöstä en vielä tee. Mutta hyvin vankat perusteet saa olla, että kuvaukseen lähden Vinskiä viemään. Varmaan kuulostelen ajan mittaan vielä muutamia mielipiteitä asiasta. Mutta nyt jatketaan näin.
Maanantaina Vinskillä olisi ollut fyssari, mutta peruutin sen, kun olisi ollut niin pian akupunktion jälkeen. Lienee enemmän hyötyä pitää vähän väliä.
|
0 kommenttia
|







