Hallitreenit 9.1.
Eilen sentään päästiin halleilemaan Veikkolaan. Vinski pääsi ensin kehiin ja samaan aikaan hallissa touhusi riiseni. Otimme ensin kontaktitreenin ja sitten paikkamakuun, huimalla yhden koiran ryhmällä. Taustalla häärivä toinen koira aiheutti sen, että Vinski vinkui muutaman kerran paikkamakuun aikana. Sen vinkuminen on oikeastaan enemmän sellaista matalaa kurnutusta. Mutta eipä tarvitsisi tokoilun aikana mitään sanoa...
Seuraaminen sujui kohtuullisesti. Minna heilui seuraamisen aikana lähistöllä, että saimme treenattua liikkurin aiheuttamaa häiriötä. Vinski reagoi häiriöön selkeästi, eli tässäpä yksi juttu, mitä pitäisi treenata jatkossa. Liikkeestä maahan ja seisomaan jäi hyvin. Luoksetulo ok, mutta vauhtia olisi voinut enemmänkin olla. Kaukokäskyjä yritimme avo-etäisyydeltä, mutta Vinski ei noussut käskystä istumaan, joten lyhensin matkaa. Sitten onnistui hyvin, mutta itse menin niin mukaan liikkeeseen, että olin maahanmenokäskyjen aikana kuulemma kumarrellut. Enkä huomannut itse mitään... Piti sitten vielä uusia liike niin, että tietoisesti olin patsaana, ja Vinski meni vieläkin hyvin. Hyppy alo-luokan liikkeenä hyvä, seisomaan Vinski meni takaoikealle. Metallia Vinski pääsi noutamaan tasamaalta. Lähti hitaasti, tarttui kapulaan epäröiden, päästi kerran irti, toi sitten, mutta hitaasti. Heitin uudestaan ja innostin samalla ja pakitin vähän Vinskin tuodessa. Paljon parempi suoritus, mutta edelleen aika hidas. Lopuksi vielä pieni pätkä seuraamista, joka oli jostain syystä aika kaamea. Oudossa hallissa ja häiriössä tokoilu tietenkin on paljon haastavampaa kuin ulkona tutussa paikassa.
Jippo otti ensin paikallaolot ihan lyhyesti. Hyvin meni, mutta ne muut koirat puuttuivat, joten vähän turhan helpolla pääsi. Sitten ruutu. Jippo ei taaskaan merkiltä lähtenyt ruutuun. Ruutuun oli esteetön matka ja näkyvyys, mutta sinne piti juosta kohdasta, jota reunustivat väliseinät. Jippo ei hahmottanut kokonaisuutta näiden väliseinien takia. Kun vielä yksi väliseinä otettiin pois, niin Jippo meni ruutuun päin kyllä, mutta ei meinannut selvitä oikeaan kohtaan ruudussa sitten millään, arpoi aika pitkään. Otimme homman vielä uudestaan ja nyt annoin itse maahanmenokäskyn väärään aikaan ja Jippo oli osittain ruudusta ulkona. Vielä kolmas kerta ja Jippo meni hyvin ja seisoi käskystä oikeassa kohdassa, siitä vapautus. Kisatilanteessa ei kolmea yritystä saa, huoh.
Ohjatun teimme liikkurin avulla. Jippo toi hyvin oikeanpuoleisen kapulan. Itse annoin tässäkin vartaloavun, minkä tällä kertaa itsekin tiedostin. Olen tehnyt niin tässä liikkeessä tarkoituksella, mutta pitäisi ryhtyä apua karsimaan. Kisatilanteessa lähtee muuten karseasti pisteitä.
Tunnarin teimme myös liikkurin avulla. Jippo töni vääriä, mutta toi oikean. Metallia Jippo sai noutaa hyppynoutona parikin kertaa. Luovutukset vähän huolimattomia ja kerran paluuhypyssä vähän hipaisi hyppyä. Vielä kaukokäskyjä lähietäisyydeltä ja treeni oli siinä.
|
0 kommenttia
|







